Minä terapeuttina

Työskentelyn suunta ja tavoitteet rakentuvat sen mukaan, mitä tarvitset ja toivot. Autan sinua jäsentämään tilannettasi ja selkiyttämään, mihin kaipaat muutosta. Tuon työskentelyyn kysymyksiä, näkökulmia ja käytännön keinoja.

Olen saanut työssäni palautetta siitä, että kanssani on helppo ottaa puheeksi myös asioita, joihin liittyy häpeää tai vaivaantuneisuutta. Suhtaudun kuulemaani rauhallisesti ja arvostavasti. Vahvuutenani on pidetty kykyäni jäsentää monimutkaisiakin tilanteita ja tehdä niistä ymmärrettäviä.

Yli 20 vuoden työ perhe-, päihde- ja mielenterveystyössä, lastensuojelussa sekä opetuksessa on opettanut minua kohtaamaan hyvin erilaisia ihmisiä ja elämäntilanteita. Omat elämänkokemukseni ovat puolestaan syventäneet ymmärrystäni siitä, että tärkeätkin toiveet ja odotukset voivat joskus pitää meitä kiinni tilanteessa, joka ei enää tee hyvää.

Tilanteen tarkasteleminen yhdessä toisesta näkökulmasta voi tuoda näkyviin vaihtoehtoja, joita yksin on vaikea huomata. Se voi avata mahdollisuuden rakentaa omannäköistä elämää uudella tavalla.

Lähestymistapani

Työskentelyni perustuu kognitiiviseen lyhytterapiaan, johon yhdistän ratkaisukeskeistä työotetta ja valmennuksellisia keinoja. Ratkaisukeskeisessä työskentelyssä suuntaudumme tulevaisuuteen, vahvuuksiisi ja konkreettisiin tapoihin edetä. Etsimme seuraavan askeleen, joka on sinulle mahdollinen juuri nyt.

Ajattelen ihmistä kokonaisuutena. Kognitiivisessa lyhytterapiassa tarkastelemme ajatusten, tunteiden, kehon reaktioiden ja toimintatapojen yhteyttä. Myös ihmissuhteet, arvot, elämänkokemukset ja ympäristö vaikuttavat siihen, miten toimimme eri tilanteissa. Pyrimme ymmärtämään, mitä toimintasi taustalla on ja mikä sitä nykyhetkessä ylläpitää.

Voimme tarkastella kokemustesi ja toistuvien toimintamalliesi taustaa, keskittyä nykyhetken haasteisiin tai selkiyttää sitä, mikä elämässäsi on sinulle tärkeää. Työskentelyyn voi kuulua tapaamisten välillä tehtäviä harjoituksia ja pieniä kokeiluja arjessa. Voimme hyödyntää myös läsnäolo- ja kehollisia harjoituksia. Työskentelytavat valitaan aina tilanteesi ja tavoitteidesi mukaan.

Tutkinnot ja keskeiset koulutukset

  • Kognitiivinen lyhytterapeutti, 30 op, Integrum Institute

  • Kasvatustieteen maisteri, erityispedagogiikka, Jyväskylän yliopisto

  • Yhteisöpedagogi (AMK), Humanistinen ammattikorkeakoulu

  • Lähihoitaja, mielenterveys- ja päihdetyö

  • Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja, 30 op, Alfa Partners Academy

  • Muutosvalmentaja, 30 op, Metropolia Ammattikorkeakoulu

  • Päihteet, perhe ja läheiset – psykoterapeuttiset valmiudet, 30 op, A-klinikkasäätiö

Muu osaamista tukeva koulutus

  • Sosiaalityön perusopinnot, 25 op, Jyväskylän yliopisto
  • Perheopintojen perusopinnot, 25 op, Jyväskylän yliopisto

Täydentävät menetelmäkoulutukset

  • Päihteitä käyttävän nuoren hoito, HardSchool

  • Kehollisuus, luovuus ja ratkaisukeskeisyys, 8 op, Lapin yliopisto

  • Perhekoulu POP® -menetelmäkoulutus, Barnavårdsföreningen

  • Lapset puheeksi® -menetelmäkoulutus